Uusi Suomi Puheenvuoro

Polarisaationtorjuntatalkoot – paras lahja Suomelle

Uusi Suomi Puheenvuoro 5.12.2017 ”Suomi on hyvä maa, sitä kannattaa puolustaa!” Me kaikki muistamme hyvin nämä sanat, jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin omaan persoonalliseen tyyliinsä lausumina. Nämä sanat pitävät edelleenkin paikkansa, me suomalaiset olemme nimittäin valtavan etuoikeutettuja. Saamme juhlia rauhantilan vallitessa oman itsenäisen isänmaamme loistavaa menestystarinaa: 100-vuotista kehitystä köyhästä ja syrjäisestä takapajulasta maailman parhaaksi yhteiskunnaksi. Tästä saamme … Lue lisää

Poliittinen suurmoskeija

Uusi Suomi Puheenvuoro 5.4.2017 Helsingin suurmoskeijahankkeesta käytävä julkinen keskustelu näyttää valitettavasti kiertävän kehää varsin epäoleellisten seikkojen ympärillä. Uskonnonvapaus tai muukalaisvastaisuus eivät ole hankkeen toteuttamisen kannalta merkittävimpiä seikkoja. Olennaisinta on se, että suurmoskeijahanke on poliittinen. Suurmoskeijan rahoituksen kaavaillaan tulevan pääosin Persianlahden rikkailta öljyvaltioilta, Bahrainilta ja Saudi-Arabialta. Kokemukset Euroopasta ja koko maailmasta osoittavat selkeästi, ettei rahoituspaketti tule … Lue lisää

Helsingin tornitalo-strategia

Uusi Suomi Puheenvuoro 28.3.2017 Asuntopolitiikkaan muutos  osa 2: Lähes jokainen Helsingin kunnallispoliittista päätöksentekoa seuraava törmää erikoiseen ilmiöön, joka on jatkunut vuodesta toiseen. Kyse on niin kutsutusta kaupunkisuunnittelumafiasta. Kaupungin kaavoituksesta vastaavat virkamiehet, arkkitehdit ja kaupunginsuunnittelijat ovat omaksuneet kulttuurin, jossa kaupungin siluetti ja ulkomuotoseikat ovat painaneet huomattavasti enemmän kuin asuntojen rakentamisen määrä, karanneet neliöhinnat tai vuokra-asumisen kalleus. … Lue lisää

Tolkkua maahanmuuttokeskusteluun

Uusi Suomi Puheenvuoro 22.3.2017 Me suomalaiset olemme yleisesti ottaen hyvin tolkullista kansaa. Sisäministeriön 21.3.2017 julkaiseman tutkimuksen mukaan näin on myös maahanmuuttokysymyksissä. Suomalainen maahanmuuttokeskustelu jatkaa kuitenkin ajautumistaan kohti kovaäänisiä, leimakirvestä heiluttelevia ääripäitä. Tutkimuksessa todettiinkin, että juuri leimautumisen pelko on se tekijä, joka estää kansalaisten enemmistöä osallistumasta keskusteluun. Näin ei saisi olla. Maahanmuuttoon täysin kielteisesti, tai toisaalta kritiikittömän myönteisesti, … Lue lisää

Pääministeri Juha Sipilä – Se on siinä!

Uusi Suomi Puheenvuoro 11.3.2017 Asuntopolitiikkaan muutos  osa 1. Arvoisa herra pääministeri, Te vastaatte Suomen valtion omistajaohjauksesta. Nyt voitte ratkaista omalla päätöksellänne monta ongelmaa kerralla. Olette hakenut keinoa säilyttää Malmin lentokentän alue ilmailukäytössä ja Santahaminan saari sotilaskäytössä. Haluatte, että tämä tapahtuisi maan vaihtamisella valtion ja Helsingin kaupungin kesken. Valtio omistaa sataprosenttisesti yhtiön nimeltä VR-yhtymä Oy. Kyseessä … Lue lisää

Islamin ja jihadismin suhteesta

Uusi Suomi Puheenvuoro 2.3.2017 Juha Saarinen kirjoittaa Ulkopolitistissa tärkeästä asiasta: meillä Suomessa keskustelu jihadismista junnaa edelleen paikallaan. Radikaalin suvaitsevaiston sinisilmäiset, joskin herttaisen hyvää tarkoittavat tahot yrittävät pontevasti valkopestä islamia uskontona puhtaaksi jihadistisen väkivallan tahrasta, kun taas äärinationalistiset islamofobit puolestaan demonisoivat terrorismilla koko uskonnon. Tällainen äänekäs vastakkainasettelu ei luonnollisesti edesauta kiihkottoman ja analyyttisen keskustelun syntymistä. Islam uskontona liittyy … Lue lisää