fbpx

Atte Kaleva

Vapaus ja demokratia

Yksilönvapaudet ja yhdenvertaisuus ovat keskeinen osa läntistä kulttuuriperintöä. Uudessa maailmanjärjestyksessä niitä haastetaan vahvasti monesta suunnasta. Demokratia on monessa suhteessa uhatumpi kuin pitkään aikaan.

Talous

Vahva talous on hyvinvoinnin perusta ja itsenäisyytemme kulmakivi. Se tarkoittaa niin Suomen kuin suomalaistenkin kykyä tuottaa hyvinvointia ja vaurastua. Velaksi elämisen pitää loppua, talous tasapainottaa ja tehdä uudistuksia, joilla Suomi saadaan takaisin kasvu-uralle.

Turvallisuus

Turvallisuus on jokaisen perusoikeus. Se tarkoittaa paitsi turvallista elinympäristöä, niin myös syvää turvallisuuden tunnetta. Turvallisuuden toteutuminen edellyttää luottamusta itseen, muihin ihmisiin ja ympäröivään yhteiskuntaan.

Suomi on kulkenut kriisistä toiseen

Kesää on vielä jäljellä, mutta syksy tekee jo tuloaan. Siitä tulee suomalaisille turhauttavaa aikaa. Istuva hallitus on näyttönsä antanut ja siltä osin peli on menetetty. Vaikka kansalaiset tuntevat jo talouden kylmät tuulet konkreettisesti arjessaan, meillä joudutaan valitettavasti odottamaan seuraavaa hallitusta, joka voi kääntää Suomen suunnan. Suomi on kulkenut kriisistä toiseen. Näköpiirissä on myös uusia kriisejä, … Lue lisää

Terrorismirikoksiin syyllistyneet pitää saada Suomessa tuomiolle

Harva suomalainen mieltää, että me olemme terrorismin tukialue. Meihin itseemme kohdistuva terrorismin uhka ei ole merkittävä, mutta meiltä muualle kohdistuva uhka on suurempi. Suomesta on lähtenyt muslimiväestömme kokoon nähden suhteettoman paljon ihmisiä Isisin riveihin. Meiltä käsin tuetaan taloudellisesti ja materiaalisesti myös muuta toimintaa, joka on selkeästi ja yksiselitteisesti terrorismia. Tänne voi myös palata ilman pelkoa … Lue lisää

Nato-askel viimeistelee itsenäisyytemme

Itsenäisyys ei ole yksittäinen teko. Itsenäisyys on prosessi, joka usein nytkähtää eteenpäin historian taitekohdissa. Liittyminen puolustusliitto Naton jäseneksi on osa Suomen itsenäistymisen ja itsenäisyyden prosessia. Käsillä on monella tapaa aikakauden murros. Nuoret jo aikuistuneet suomalaiset ovat kasvaneet varsin toisenlaiseen todellisuuteen kuin heitä edeltäneet sukupolvet. Nuori polvi on kansainvälistä, kielitaitoista ja maailmaa nähnyttä. Heille läntiseen kulttuuriperintöön … Lue lisää

Ukrainan kriisissä on kolme ikävää vaihtoehtoa

Tuskin kukaan on ilman huolta voinut seurata Venäjän aiheuttaman kriisin eskaloitumista Ukrainassa. On puhuttu sodan uhasta, mutta samalla unohdetaan, että Ukraina on ollut sodassa jo kahdeksan vuoden ajan. Kymmeniä tuhansia ukrainalaisia on kuollut tai haavoittunut yhteenotoissa. Turvallisuustilanne on omassa ympäristössämmekin heikentynyt nopeasti. Jännitteet Euroopassa ja arktisella alueella ovat kasvaneet. Maailmanpolitiikan palikat ovat liikkeessä, emmekä voi … Lue lisää

Venäjä kunnioittaa voimaa ja halveksii heikkoutta

Minulta kysytään usein, miksi turvallisuuspolitiikasta pitäisi keskustella juuri nyt. Julkisessa keskustelussa perusteluja sotilaallisen liittoutumisen puolesta on esitetty laajalti, mutta täydellinen hiljaisuus vallitsee vastustajien keskuudessa. Miksi Suomen ei pitäisi liittoutua? Sekin on linjavalinta ja päätös. Sellaista vaihtoehtoa ei olekaan, että ollaan vaan tekemättä mitään, niin paha menee itsestään ohi. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo totesi hiljattain Paasikivi-Seurassa pitämässään puheessa, että … Lue lisää

Tätä suomalaiset sosialistit eivät halua vieläkään myöntää

Hirvittävän menneisyyden kohtaaminen on kivuliasta, mutta kansakunta ei voi eheytyä ja kehittyä, ellei lähimenneisyyttä käsitellä avoimesti. Tämä on ymmärretty Saksassa, jossa Gestapon hirmuteot olivat vielä tuoreessa muistissa, kun itäsaksalaiset ryhtyivät perkaamaan julkisesti toisen terroriorganisaation, Stasin, rikoksia. Sama ymmärrettiin myös Etelä-Afrikassa. Etelä-Afrikan mustia sortavan apartheid-järjestelmän lakkauttaminen ei lopettanut rotuerottelua tai ratkaissut kaikkia ongelmia kerralla. Prosessiin liittyi … Lue lisää

Tummia pilviä itäisellä taivaalla

Keskustelu etupiirijakojen paluusta eurooppalaiseen politiikkaan on käynyt viime aikoina kuumana. Suomen kannalta tilanne ei ole mairitteleva, vaikka tasavallan presidentti Sauli Niinistö onkin onnistunut luomaan toimivat keskusteluyhteydet niin Venäjän, Kiinan kuin Yhdysvaltain johtoon. Viimeistään Suomen ja Venäjän presidenttien välillä hiljattain käydyssä puhelinkeskustelussa tuli selväksi, että Vladimir Putin pyrkii kaappaamaan Helsingin hengen palauttamiseen tähtäävän huippukokouksen omien valtapyrkimystensä välineeksi. Venäjän presidentti ilmoitti … Lue lisää