fbpx

Minullakin on unelma

Uusi Suomi Puheenvuoro 7.12.2018

Itsenäisyyspäivän aikoihin on hyvä pohtia suomalaisen yhteiskunnan peruskysymystä: mitä on olla suomalainen.

On selvää, että Suomi kuuluu länteen. Mitä länsi minulle tarkoittaa? Se tarkoittaa liberaalidemokratiaa, oikeusvaltion laillisuusperiaatetta, yksilönvapauksia ja hyvää elämää. Suomalainen hyvinvointivaltio ei syntynyt tyhjästä. Se syntyi lujalla tahdolla ja ennen kaikkea kovalla työllä. Nyt ne, jotka tuon työn aikoinaan tekivät, tarvitsevat eläkkeidensä maksajat ja perintönsä jatkajat.

Suomi on noussut vieraan vallan alta, taistellut sortajaa vastaan, torjunut hyökkääjät ja rakentanut uudestaan tuhotun maan. Nykyään taistelua käydään myös maamme rajojen sisäpuolella, somessa, ja jopa Helsingin kaduilla. Jos taistelu ei eskaloidukaan fyysiseksi, ainakin ääri-ideologiat esiintyvät äänekkäästi.

Kirjoitin vuosi sitten polarisaationtorjuntatalkoista. Valitettavasti kiihkoilijat eivät järjen ääntä kuuntele. Tällainen kehitys on huolestuttavaa, varsinkin itsenäisyyspäivänä, jolloin pitäisi miettiä ennemmin sitä, mikä meitä suomalaisia yhdistää kuin sitä, mikä meitä erottaa.

Haluaisin sellaisen Suomen, jossa erilaisista aatteellisista näkemyksistä voitaisiin keskustella rauhallisesti ja sivistyneesti. On selvää, että aina tulee esiintymään äärimmäisiä kannanottoja ja mielipiteitä, mutta sen kanssa pitäisi oppia jo elämään eikä kiihdyttää polarisaatiota entisestään.

On hyvin ikävää huomata, kuinka omissa kuplissaan pyörivät kuppikunnat sulkevat väärällä tavalla eri mieltä olevat kokonaan pois omasta todellisuudestaan. ”Kuka muka äänestää persuja”, kysyi tunnettu näyttelijä aikoinaan. Toinen puolestaan julisti Lontooseen muuttaessaan hävinneensä taistelun: ”Ne terhikiemungit voittivat!”

Tällainen toisten suomalaisten poissulkeminen ja erilaisuuden torjuminen kuulostaa omiin korviini kurjalta. Maahanmuuttajiin ja yleensä uussuomalaisiin kriittisesti suhtautuvat tahot rajaavat aidon kansallismielisyyden vain kantasuomalaisiin, eivätkä yritäkään tätä eksklusiivisuuttaan peitellä. Siinä mielessä he ovat sentään rehellisempiä kuin yhtä lailla militanttia taisteluretoriikkaa puheessaan viljelevät pseudosuvaitsevaiset, jotka kuitenkin paljastuvat aivan yhtä suvaitsemattomiksi aina suunsa avatessaan.

Minun suomalaisuuteni sisältää niin terhikiemungit kuin kristakososet, vaikken kummankaan retoriikasta itse pidäkään. Minulle ei tulisi mieleenkään heittää pyyhettä kehään, jos eri tavalla ajattelevista ihmisistä koostuva puolue, jonka arvot ovat minulle kohtalaisen vastenmieliset, menestyisi vaaleissa. Päinvastoin, aitoon demokratiaan kuuluu myös vaalitappio ja sen kestäminen.

Kun on seurannut historiaa ja politiikkaa edes vähäisessä määrin, kaiken tämän pitäisi olla itsestään selvää. Kuplissa perspektiivi kuitenkin muuttuu niin kapeaksi, että mikään muu kuin jatkuva voittokulku ei kelpaa. Vastapuolta ja kansan tahtoa ei edes haluta kunnioittaa. Tällainen asenne ei ole kovin demokraattinen.

Yksilönvapauden ja ihmisoikeuksien kannalta asenne on vielä ongelmallisempi. Meillä suomalaisilla on pitkän länsimaisen perinteen muodostama käsitys yleisistä, yhteisistä asioista, ja niiden hoitamisesta, eikä siihen kuulu erimielisten ulossulkeminen. Päinvastoin: länsimaisen ajattelun kulmakivi on diversiteetti ja sen sietäminen. Eroista pitää pystyä keskustelemaan asiallisesti ja ratkaista ongelmat poliittisten prosessien avulla. Nyt ilmapiiri on sellainen, että vain oma totuus kelpaa. Kuten kirjailija Leena Krohn hiljattain sanoi, tilanne on jo pahempi kuin 1970-luvulla.

Myös Pirkko Saisio entisenä taistolaisena tietää, mistä puhuu. Nykyajan taistolaisuus on Saision mukaan sitä, että äärioikeistolaisiksi, rasisteiksi tai fasisteiksi leimataan kaikki ne, jotka eivät varauksetta jaa käsitystä avointen rajojen ja monikulttuurisuuden ihanasta utopiasta. Minkäänlaisia harmaan eri sävyjä ei edes haluta nähdä. Aivan samalla tavalla aikanaan taistolaiset leimasivat kaikki itänaapuria vähänkin kritisoivat neuvostovastaiksi tai fasisteiksi. Kuvaavaa on, että Saisio tämän lausuntonsa jälkeen tuomittiin heti äärioikeiston pussiin pelaavaksi rasisti-fasistiksi. Maahanmuutosta on tullut uusi Neuvostoliitto.

Tilanne ei voi jatkua tällaisena. Meidän pitää oppia keskustelemaan ja sietämään erilaisuutta. Minun unelmani on inklusiivinen, ei eksklusiivinen. Minun suomalaisuuteni pitää sisällään niin kansallismieliset kuin punavihreät, ihonväriin, uskontoon tai etnisyyteen katsomatta. Suomalaisuus on paljon laajempi käsite kuin ääripäät antavat ymmärtää.

Suomalaisuuden käsite on aina elänyt ajassa eikä se ole mikään lukkoon lyöty ideaali. Jos puhutaan unelmoinnista, on selvää, ettemme voi palata menneisyyteen tai haikailla epärealistiseen tulevaisuuteen. Maahanmuutto voi parhaimmillaan auttaa meitä laajentamaan käsitystämme siitä, mitä suomalaisuus pitää sisällään. Erinomainen esimerkki tästä on maahamme 1800-luvun lopulla muuttaneet tataarit. Heitä ei tarvinnut kotouttaa, he kotoutuivat itse.

Maahanmuutto ei kuitenkaan voi olla itseisarvo. Järkevällä ja kansantaloudellisesti kestävällä tavalla toteutettuna maahanmuutto hyödyttää meitä, rikastaa aidosti kulttuuriamme, ja ennen muuta johtaa huoltosuhteen parantumiseen. Hyvinvointivaltion rahoituspohja on ensiarvoisen tärkeä saada kestäväksi eikä se onnistu toistaiseksi toteutetulla politiikalla. Eläkkeet ja sosiaaliturva pitää pystyä rahoittamaan myös jatkossa, ja siihen tarvitsemme ahkeria maahanmuuttajia, jotka opiskelevat ja tekevät töitä, elättävät itsensä ja perheensä ja maksavat veroja. Nykyisen kaltainen hyvinvointivaltio on mahdotonta säilyttää, jos huoltosuhde keikahtaa nurinniskoin. Emme liioin voi hyväksyä vieraanvaraisuuttamme röyhkeästi väärinkäyttävää ja arvojemme kanssa perustavanlaatuisessa ristiriidassa olevaa rikollisuutta. Seksuaali- ja muihin vakaviin rikoksiin syyllistyneet maahanmuuttajat pitää pystyä karkottamaan.

Minun Suomessani islam ja suomalaisuus eivät ole ristiriidassa. Identiteetin rakentuminen on monimutkainen prosessi, mutta tataarit jo itsessään osoittavat, että muslimi voi halutessaan olla täysin suomalainen. Nykyinen kotouttamispolitiikka ei useinkaan tue tällaista positiivista kehitystä. Päinvastoin: jos kotouttamisessa korostetaan liikaa lähtömaan kulttuurin, kielen ja tapojen säilyttämistä, ihminen ei koe tulevansa osaksi tätä yhteiskuntaa. Identiteetti ikään kuin jää lähtömaahan. Monikulttuurisuus ei tässä mielessä ole rikkaus, sillä se ylläpitää eristäytymistä ja valtakulttuurin välttelyä.

Suomalaisten musliminuorten on voitava luoda itselleen tataarien tavoin sataprosenttisesti suomalainen muslimi-identiteetti, suomalaisuus ja islamilaisuus eivät saa olla toisiaan poissulkevia. Selvää on se, että tämä ei tarkoita islamin uskon ja islamilaisen kulttuurin niiden piirteiden hyväksymistä, jotka ovat ristiriidassa Suomen lakien ja hyvien tapojen kanssa. Jos muslimi ei voi tätä omassa uskontulkinnassaan hyväksyä, on hänen muutettava muualle. Inklusiivisuudellakin on oltava rajansa.

Minullakin on unelma. Itsenäinen ja vapaa Suomi tarvitsee voimakkaita läntisiä liittolaisia eli käytännössä EU- ja Nato-jäsenyyden, riittävän laajat yhteisiksi koetut arvot ja dynaamisen valtakulttuurin, joka kyllä sietää moninaisia alakulttuureja. Monikulttuurisuuden utopian mukanaan tuomia rinnakkaisyhteiskuntia emme sen sijaan halua.

Suomi on hyvä maa, pidetään se sellaisena.

Atte Kaleva

www.attekaleva.fi

Leave a Comment