Uusi Suomi Puheenvuoro 22.11.2018
Yksikään kevään eduskuntavaaleihin lähtevä puolue ei voi enää vältellä vaalien erästä keskeistä teemaa: maahanmuuttoa. Aihe on nyt tapetilla kaikkialla lännessä, niin EU:ssa kuin Yhdysvalloissa. Kysymyksen ympärillä esiintyy sekä huolestuttavaa ääriliikehdintää että kohtuutonta sinisilmäisyyttä. Ongelmat ovat kuitenkin ratkaistavissa viisaalla tolkun politiikalla.
Helsingissä äskettäin pidetyssä EPP:n puoluekokouksessa sisäministeri Kai Mykkänen kertoi, että maahanmuuttoa ja turvapaikanhakua koskeva paneeli päätyi ehdottamaan turvapaikkakeskuksia EU:n ulkorajoille. Turvapaikanhaun siirtäminen keskuksiin helpottaa niiden auttamista, jotka ovat eniten turvapaikan tarpeessa ja vie samalla pohjan ihmissalakuljetukselta. Mikä tärkeintä, keskukset ehkäisevät hallitsemattoman siirtolaisuuden unionin jäsenmaihin. Mykkänen myös listasi ehdotuksensa Verkkouutisten blogissa. Tämä vaikuttaa oikein hyvältä!
Ehdotin vastaavaa järjestelmää jo vuonna 2015 turvapaikkakriisin yhteydessä. On toki tärkeää ja humaania suojella kaikkein hädänalaisimpia, mutta samalla on pidettävä huolta myös itsestämme.
Asian hoitaminen onnistuu liberaalidemokratian perusarvoista tinkimättä, minkä voi suoraan päätellä myös kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon haastattelusta Helsingin Sanomissa 7.11. Orpon mukaan ”samaan aikaan pitää olla selkeä rajavalvonta ja tiukka palautusjärjestelmä. Ja sitten se humanitaarinen puoli eli lämmin sydän”. Tähän on helppo yhtyä.
Aiheeseen liittyen osallistuin perjantaina 28.9. Helsingissä europarlamentaarikko Henna Virkkusen järjestämään seminaariin ”Parempi Eurooppa: Kohti yhteistä maahanmuuttopolitiikkaa”. Järjestäjän ohella tilaisuudessa alustivat sisäministeri Kai Mykkänen, erityisasiantuntija Mikko Simola Suomen EU-edustustosta ja Aalto-yliopiston henkilöstöjohtaja Riitta Silvennoinen.
Alustukset ja paneelikeskustelu keskittyivät niihin kysymyksiin, jotka EU:ta ovat viime vuosina voimakkaasti jakaneet. Varsinkin vuoden 2015 turvapaikkakriisi aiheutti pelkoja suuressa osassa EU-maiden kansalaisia, kuten ministeri Mykkänen omassa puheenvuorossaan totesi.
Reilu 30 000 turvapaikanhakijaa lyhyessä ajassa oli maamme vastaanottokyvyn rajoilla ja viranomaiset selvisivät urakasta kohtalaisesti. Täälläkin kansalaiset ovat silti huolestuneita monesta asiaan liittyvästä tekijästä ja huoleen on tietenkin myös perusteita: otetaan vaikkapa Turun terrori-isku, jonka teki marokkolainen turvapaikanhakija. Tällainen ei saa toistua.
Mykkäsen puheenvuorot osoittivat, että EU:ssa on ministeritasolla havahduttu juuri niihin ongelmiin, joista itsekin olen kirjoittanut ja puhunut pitkään. Oikeastaan EU näyttäisi kulkevan juuri siihen suuntaan, mitä olen peräänkuuluttanut, joskin Mykkäsen kommenteista saattoi aistia pessimismiä EU:n ulkopuolelle perustettavien turvapaikanhakuleirien toteuttamisesta. Tähän ei taida tahto riittää ja se on ongelma. Toinen mahdollisuus ovat Mykkäsen ehdottamat keskukset EU:n ulkorajoille. Joku ratkaisu on kuitenkin pakko löytää.
Tulkitsen Mykkästä niin, että pakolaispolitiikan keskeiset kysymykset jäävät lopulta kullekin jäsenmaalle itselleen, jos ja kun yhteistä tahtoa ei EU-tasolla saavuteta. Kyse on ulkorajojen valvonnasta ja pitävyydestä, samoin yksittäisten jäsenvaltioiden halukkuudesta nostaa kiintiöpakolaisten määrää. Jos turvapaikanhaku siirrettäisiin leireille, kuten olen itsekin ehdottanut, Mykkäsen mukaan se tarkoittaisi samalla kiintiöpakolaisten määrän kasvattamista. Tähän eivät Ranska ja Saksa suostuisi, puhumattakaan Visegrád-maista sekä Italiasta, Itävallasta ja Tanskasta.
Mikko Simola kiinnitti huomiota merkittäviin yksityiskohtiin turvapaikanhakuun ja rajavalvontaan liittyen. EU on ryhdistäytymässä näissä asioissa, mutta samalla on selvää, että jos ulkorajat eivät pidä, koko Schengen-alue on vaarassa sulkeutua ja tähän sisältyy huomattavia taloudellisia riskejä. Vapaa tavaroiden ja ihmisten liikkuvuus unionin sisällä on erittäin tärkeää myös yksittäisten jäsenmaiden taloudelle.
Riitta Silvennoinen nosti esiin työperäisen maahanmuuton ongelmia, joista tässä kannattaa mainita byrokratia ja integraatio. Työlupien saamista pitäisi helpottaa ja integraatiota edistää kaikin puolin. Silvennoinen ei kuitenkaan osannut kertoa, miten sopeutumista voitaisiin käytännössä edistää.
Tässä on tärkeää muistaa se, että matalapalkka-aloille mahdollisesti muodostuva työn ylitarjonta aiheuttaa huomattavan rasitteen valtiontaloudelle sosiaaliturvamenojen kasvuna. Jos työstä saatava palkka ei riitä elämiseen, valtion pitää kompensoida se tulonsiirroilla. Elinkeinoelämälle tietenkin kelpaa halpa, valtion subventoima työvoima, mutta hyvinvointivaltion kannalta ratkaisu on kestämätön.
Tulijat tarvitsevat sosiaalipalveluja kuten kielenopetusta, päivä- ja terveydenhoitoa ja koulutusta, ja suurissa kaupungeissa, joissa työpaikat sijaitsevat, asuminen on kallista ja edellyttää lähes poikkeuksetta asumistukea. Lisäksi on muistettava, että hyvinvointivaltio ja vapaa työperäinen maahanmuutto ovat keskenään perustavanlaatuisessa ristiriidassa, jos työllä ei elä tai se on pätkäluontoista. Hyvinvointivaltion rahoituspohja on huoltosuhteen varassa, joten ei voi olla niin, että Suomeen muuttaa koko ajan lisää väkeä, joka tätä suhdetta entisestään huonontaa.
Paneelikeskustelussa ministeri Mykkänen vastasi yleisökysymyksiin, jotka koskivat muun muassa turvapaikanhakijoiden keskittymistä samoille asuinalueille ja tästä syntyviä sosiaalisia ongelmia. Aihepiirissä on selvästi tapahtunut edistystä ja niin Mykkänen kuin EU-tason päättäjät vaikuttavat olevan ajan hermolla. Mykkänen mainitsi esimerkkinä taannoiset Ruotsin mellakat ja korosti, että samaa tilannetta ei saa päästä syntymään Suomeen. Olen luonnollisesti asiasta täysin samaa mieltä.
EU-tasolla olisi tärkeää saada aikaan kokonaisratkaisuja sekä työperäiseen että humanitaariseen maahanmuuttoon. Olen ehdottanut Kanadasta tuttua pisteytysjärjestelmää ja työnhakua suoraan turvapaikanhakuleireiltä käsin. Esitin tähän liittyen panelisteille yleisökysymyksen. Mykkäsen vastauksen perusteella ainakin viimeksi mainittu ei liene EU-tasolla tällä hetkellä realistinen vaihtoehto. Muilta osin hän vaikuttaisi olevan samoilla linjoilla kanssani.
On selvää, että nykytilanteesta hyötyvät eniten salakuljettajat ja kansallismieliset puolueet. EU:ssa ministeritasolla asia on tiedostettu ja se pitää tiedostaa myös kotimaan politiikassa. EU:n täytyy jollain keinolla löytää nopeasti realistinen ratkaisu turvapaikanhakuprosessin ongelmiin ja Mykkäsen mukaan tästä on olemassa myös Eurooppa-neuvoston linjaus. Henna Virkkunen korosti, että kansallisten ja Euroopan laajuisten päätösten rinnalla tarvitaan myös ylikansallisia ratkaisuja, joista YK:n pakolaissopimukset ovat keskeisessä roolissa.
Kun keskustelin Henna Virkkusen kanssa tilaisuuden jälkeen, olimme Virkkusen loppupuheenvuorosta täysin samaa mieltä: maahanmuuttopolitiikka kokonaisuutena täytyy nostaa avoimeen keskusteluun tulevissa eduskunta- ja EU-vaaleissa. Jos asiassa hyssytellään, se sataa kansallismielisten laariin. Kuten olemme huomanneet, moni EU:n jäsenmaa vetää jo nyt omaa linjaa eikä suostu allekirjoittamaan Virkkusen mainitsemia kansainvälisiä YK-sopimuksia. Tuore esimerkki on kohuttu GCM-sopimus, josta eduskunnassa taannoin keskusteltiin perussuomalaisten aloitteesta.
Turhan pelonlietsonnan ja ulossulkevan politiikan sijaan tarvitaan järkeviä, maltillisia ratkaisuja. Ihmisoikeuksia pitää kunnioittaa, mutta hyvinvointivaltion rahoituspohja ei kestä suuria turvapaikanhakijamääriä, koska sekä hakemusten käsittelyyn että turvapaikanhakijoiden sekä pakolaisten sosiaaliturvaan menee huomattavia summia valtioiden budjeteista.
Työnhakua pitää helpottaa, koska työ on paras väylä sopeutumiseen. Työllistämisen kynnystä pitää laskea ja byrokratiaa purkaa, mieluiten koko EU:n tasolla.
Näkemykseni mukaan Itä-Euroopan maat näyttävät, mihin suuntaan unioni on menossa, jos ongelmia ei nopeasti saada ratkaistua. Yksittäisten jäsenmaiden ratkaisut osoittavat, että mikäli EU-tasolla ei ratkaisuja löydetä, rajavalvonta siirtyy ulkorajoilta jäsenvaltioiden välille. Ääriesimerkkinä tästä toimivat Unkari ja Puola. Italia ja Itävaltakin ovat lähempänä niitä kuin Länsi-Eurooppaa. Tanskassa sosiaalidemokraatit ovat jo vähintään yhtä maahanmuuttokriittisiä kuin perussuomalaiset Suomessa.
Ensi kevään eduskuntavaaleissa määritellään myös Suomen linja näihin kysymyksiin, jos Mykkäsen pessimistisiin näkemyksiin on luottaminen. Vaikuttaa siltä, että ainakin osa päätöksistä jää kansallisvaltiotasolle. Selvää on myös se, että taakanjaon täytyy perustua kansallisiin voimavaroihin: jos työllisyys ja talous ovat heikolla tolalla, pakolaisten laajamittainen vastaanottaminen lietsoo entisestään vastakkainasettelua. En kannata Mykkäsen ehdotusta kiintiöpakolaisten määrän nostamisesta. Meidän pitää ensin huolehtia nykyisten pakolaisten kotoutumisesta ja työllistymisestä.
Lisäksi jo nyt on varauduttava siihen, että toukokuun europarlamenttivaaleissa kansallismieliset puolueet vahvistavat asemiaan. Nouseva trendi johtuu pitkälti tähän asti harjoitetun maahanmuutto- ja talouspolitiikan virheistä. Orpon ja Mykkäsen ehdotukset ovat oikeansuuntaisia, mutta lisää ratkaisuesityksiä ongelmiin kaivataan. Osa kansalaisten huolenaiheista on erittäin perusteltuja.
Olen korostanut kotoutumisessa tulijoiden omaa vastuuta, koska valtio ei näytä tehtävässä onnistuvan, vaikka rahaa toimintaan laitettaisiin kuinka paljon. Kuten todettua, työ on paras ja nopein väylä integraatioon. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että verovaroilla tuettu tempputyöllistäminen olisi suotavaa. En kannata EK:n hiljattain ehdottamaa korotettua 70% palkkatukea turvapaikan saaneita palkkaaville yrityksille. Asia pitää hoitaa helpottamalla työllistämistä yleisesti, mikä onnistuu parhaiten työn hintaa laskemalla, byrokratiaa vähentämällä ja kannustinloukkuja purkamalla.
Tämä edellyttää sosiaaliturvaan ja veropohjaan radikaalia kokonaisremonttia eli sitä, että maastamme saadaan houkutteleva aidoille osaajille. Vastaavasti nykyiset työttömät saadaan töihin sillä, että työnteosta tehdään aina kannattavampi vaihtoehto kuin sosiaaliturvan varassa elämisestä. Kannustinloukut koskevat myös turvapaikanhakijoita.
Sama pätee ehdotuksiin hoitaa Suomen laskeva syntyvyys työperäisellä maahanmuutolla. Ratkaisu ei ole kestävällä pohjalla. On näet selvää, että pitkässä juoksussa myös uusien tulijoiden eläkkeet ja muu sosiaaliturva täytyy maksaa ja jos syntyvyys edelleen laskee, tarvitaan aina vain lisää työperäistä maahanmuuttoa rahoittamaan ikääntyvän väestön tarvitsemat tulonsiirrot ja palvelut.
Hyvinvointivaltio aiheuttaa ikiliikkujaongelman. Sen ratkaiseminen tulee olemaan lähitulevaisuuden politiikan tärkein kysymys. En pidä siitä, että ihmisiä käsitellään pelkkinä tulo- ja menoerinä. Hyvinvointivaltion rahoituspohjan natina kuitenkin aiheuttaa juuri sen. Muitakin vaihtoehtoja on: lisäämällä yksilön vapautta ja vastuuta moni nykyinen ongelma ratkeaa.
Koko EU:n maahanmuuttopolitiikan tulee perustua järkeen, ei tunteeseen. Viisas ja humaani politiikka on kaikkien etu. Muukalaiskammolle ei yhteiskunnassa tule suoda kasvualustaa ja paras lääke siihen on toimiva maahanmuuttopolitiikka. Ongelmat on tehty ratkaistaviksi.
Atte Kaleva