Uusi Suomi Puheenvuoro 6.11.2018
Kirjoitin viime viikolla siitä, kuinka terrorismin yhteydessä on tärkeää uskaltaa puhua väkivallan ideologiasta. Kritisoin blogissani erityisesti äärikansallismielistä retoriikkaa, johon liittyvää poliittista väkivaltaa on valitettavasti yhä enemmän alkanut esiintyä.
Tässä mielessä on outoa, että professori Hannu Juusola hyökkää Twitterissä voimakkaasti aiempia näkemyksiäni vastaan ja leimaa minut kokoomuksen ”persusiiven” edustajaksi. Lisäksi hän vihjailee jonkinlaisista ”Trump-ystävistäni”, joskin professorin tviitistä on kokonaisuutena vaikea ottaa selvää.
Juusola ei mitä ilmeisimmin ole ollenkaan perehtynyt ajatteluuni tai ainakaan lukenut viimeisintä blogiani. Kun tekstissä kritisoin kaikkia ääripäitä sokeudesta oman ideologiansa väkivaltapotentiaalille, sain heti Facebookissa kimppuuni kirjoituksen kärkenä olleet äärikansallismieliset. He syyttivät minua islamin valkopesusta. Tämä siitä huolimatta, että blogissani peräänkuulutin avointa keskustelua myös islamiin sisältyvästä väkivaltapotentiaalista ja kritisoin tähän liittyvää hyssyttelymentaliteettia.
Helsingin yliopiston kulttuurin tutkimuksen osastolla pitäisi tutkijoiden keskuudessa mitä ilmeisimmin sallia hieman laajempi poliittinen kirjo, jos ja kun Juusola näkee demonisoimiaan Trumpin kannattajia ja perussuomalaisia kaikkialla siellä, missä häntä vähänkin arvostellaan. Kauheus taitaa olla katsojan silmässä.
Riippuen siitä, ketä kritisoin, leimakirves heilahtaa välittömästi: kun kritisoin äärikansallismielisiä, saan suvakin leiman, ja kun kritisoin islamiin liittyviä ihmisoikeusloukkauksia, rinnakkaisyhteiskuntia, rikoksia tai terroria, saan äärikansallismielisen (eli Juusolan tapauksessa persun) leiman. Tätä ei voi olla huomaamatta, ellei itse satu kuulumaan johonkin ääripäistä.
Olen toistuvasti kirjoittanut polarisaationtorjuntatalkoista ja korostanut rauhanomaisen rinnakkaiselon merkitystä: leimaaminen ei vie keskustelua eteenpäin eikä ratkaise esiin nostettuja ongelmia. Sen sijaan eräissä Suomen yliopistoissa päinvastoin hyökätään kaltaisiani sillanrakentajia vastaan eikä välitetä siitä, että se vain entisestään syventää vastakkainasettelua.
Olen Facebookissa aiemmin ehdottanut professori Juusolalle sovintoa ja kutsunut hänet kahville, mutta Juusola ei suostunut. Tästäkin huomaa, kumpi osapuoli on sovinnollisempi.
Haluaisin nyt kysyä professori Juusolalta julkisesti, onko Kanadan pääministeri Justin Trudeau äärinationalisti? Entä onko Kanadan istuva hallitus ”persusiipeä”? Jos vastaus on ei, Juusolan syytökset asettuvat hupaisaan valoon. Olen nimittäin useiden puoluetovereideni ohella jo vuosia kannattanut maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikassa nimenomaan Kanadan mallia. Juuri tämän linjan kannattajat ovat siis Juusolan mainitsema kokoomuksen ”persusiipi”.
On varsin huolestuttavaa, että suvaitsevaisena ja humaanina esiintyvä osapuoli, jota Juusola edustaa, jatkuvasti leimaa täysin harhaanjohtavasti kaltaiseni kiihkottomaan faktoihin pohjautuvaan keskusteluun pyrkivät henkilöt jonkinlaisen äärilaidan edustajiksi.
Olen usein puhunut ja kirjoittanut siitä, että islamissa ei tunneta kirkon ja valtion eroa, kuten on laita kristinuskossa. Islamissahan ei kirkkoa instituutiona edes ole, mutta ulama, uskonnollinen oppineisto, hoitaa käytännössä saman roolin. Profeetta Muhammad oli paitsi uskonnon perustajan ja profeetta, myös maallisen valtion päämies ja sotapäällikkö. Islam on siten lähtökohtaisesti paljon poliittisempi uskonto kuin kristinusko.
Lähi-idän tutkijana Juusola toki tietää tämän tosiasian ja siitä aiheutuvat ongelmat länsimaissa, mutta ongelmista puhumisen asemesta hän leimaa kaltaiseni poliittisten ratkaisuehdotusten esittäjät ”persusiiven” edustajiksi.
Tämä ei voi johtua ongelmien luonteesta vaan siitä, että edustan Juusolan mielestä väärää puoluepoliittista kantaa. Mainittu asenne selittää niin suomalaisen islamin yliopisto-opetuksen painopisteitä kuin keskustelun heikkotasoisuutta.
Yliopistomaailman näkyvien johtohahmojen tulisi mielestäni osoittaa tieteen edellyttämää malttia, tasapuolisuutta ja avointa mieltä. Sen sijaan osa heistä esiintyy julkisuudessa kärkevästi puoluepoliittisia leimoja läiskien. Asenne ei ole tieteellinen vaan poliittinen ja sellaisenakin valitettavan yksisilmäinen.
Kun julkisuudessa akateemisen maailman edustajina esiintyvät dosentit ja professorit jatkuvasti syyttävät maahanmuutosta ja islamista kanssaan eri mieltä olevia ”perussuomalaisuudesta”, ohittaen kokonaan kritiikin esittäjien argumentit ja faktat, keskustelu ajautuu nopeasti vanhoihin poteroihin ja polarisaatio vain syvenee. Tällainen toiminta ei palvele tieteen saati yhteiskunnan etua.
Atte Kaleva
www.attekaleva.fi
