fbpx

Tulosvastuuta Euroopan unionille

Uusi Suomi Puheenvuoro 5.10.2018

Euroopan komission puheenjohtajaksi tähtäävä Alexander Stubb on saanut viime vuosina osakseen kohtuuttomastikin negatiivista huomiota asioista, jotka on koettu puheiden pyörtämiseksi tai tarkoitukselliseksi muistamattomuudeksi. Kritiikkiä saa tietysti esittää, mutta ainakin itse arvostan jämäkkyyden lisäksi myös aitoa kykyä muuttaa omia mielipiteitä ja käsityksiä uusissa tilanteissa. Se ei ole selkärangattomuutta, vaan järkeä. Tällaiseen kriittiseen itseanalyysiin Alex on osoittanut itseasiassa poikkeuksellisen hyvää kykyä, mistä hänelle on ehdottomasti annettava pisteet.

Tämän huomasin viimeistään lukiessani Helsingin Sanomien haastattelua, jossa aiemmin hahmottumaton, yleisesti monikulttuurisuutta puolustava maahanmuuttolinja on terävöitynyt ja saanut selkeät ääriviivat: “Rajat kiinni, jotta ne pysyisivät auki. Pitää tehdä kolme asiaa: vastaanottokeskukset Euroopan ulkopuolella, yhteinen rajavartiointi eli Frontexin vahvistaminen ja sovitun kaavan mukaan otetut kiintiöpakolaiset.” Olen hyvin iloinen Stubbin järkevästä vastauksesta. Happinaamari on laitettava ensin itselle ja sitten vasta autettava muita. Sama pätee maahanmuuttopolitiikkaan. Euroopan ja Suomen on ensisijaisesti pidettävä huolta itsestään ja omasta auttamiskyvystään, ettemme joudu muiden autettavaksi. Tätä olen jo pitkään peräänkuuluttanut.

Stubbin vastaus on iso askel oikeaan suuntaan, mutta on selvää ettei pakolaispolitiikka voi olla ensisijainen auttamiskeino. Myöskään pelkkä perinteinen kehitysyhteistyö ei ratkaise kriisialueiden ongelmia eikä siten ihmisvirtojakaan. Vakaissa ja vauraissa yhteiskunnissa sosiaaliset ongelmat sekä väestönkasvu yleensä vähenevät, mutta on tunnustettava, että suotuisan kehityksen saavuttamiseksi tarvitaan monesti myös sotilaallista voimaa. Yhdysvaltain läsnäolon todennäköisesti vähentyessä Euroopan on otettava myös tämä asia vakavasti huomioon.

Euroopan unioni ja läntinen maailma tarvitsevat inspiraatiota ja ideoita, mutta ennen kaikkea tekoja. Unionin on kyettävä suojelemaan kansalaisiaan myös epämääräisemmiltä uhilta, kuten terrorismilta. Samalla on muistettava, että viime kädessä kyse on yhdestä ja samasta taistelusta kaikkia autoritaarisia ja väkivaltaisia ideologioita vastaan. Emme esimerkiksi voi antaa periksi unionin itärajalla tai sisällä esiintyvien haasteiden edessä vain ostaakseemme hiukan lisäaikaa etelärajalla. Tarvitaan johdonmukaisuutta.

Stubbin osaamiselle on käyttöä niin käytännön uudistustyössä kuin visioinnissa. Kriitikot tulevat varmasti nostamaan lähiviikkoina esiin pääministerikauden epäonnistumiset. Niitä arvioitaessa on muistettava, että komission johtaminen on jotain aivan muuta kuin kansallisen politiikan valokeilassa toimiminen. Lisäksi Euroopan unionin ja ulkopoliittiset kysymykset Alex tuntee kuin omat taskunsa. Helsingissä häneltä taisivat puuttua verkostot, minkä myötä kävi vähän kuin Martti Ahtisaarelle aikanaan.

Tultuaan valituksi kokoomuksen puheenjohtajaksi Stubb korosti, että konsensuksellakin tulee olla tulosvastuu. Tulosvastuuta hän tulisi todennäköisesti vaatimaan myös komission johdossa. Seuraavan komission viisivuotiskaudella ei ole kyse pienistä asioista. Ranskan presidentti Emmanuel Macron hahmottelee parhaillaan Euroopalle uutta turvallisuusvisiota, jonka luomisessa kokeneen ulkopoliitikkomme kädenjälki voisi nousta ratkaisevaksi.

Komission puheenjohtaja- ja kärkiehdokas “Spitzenkandidat” edustaa tietenkin omaa poliittista ryhmäänsä sekä koko unionia. Jotain yhdistävää voisi kuitenkin löytää maamme presidentin ja entisen pääministerin välille, vaikka heidän keskinäisestä suhteestaan on liikkunutkin mitä villeimpiä huhuja. Tämä yhteinen nimittäjä voisi olla välittäjän rooli. Siinä missä Suomi on esiintynyt ovien avaajana Venäjän ja läntisten suurvaltojen välillä, vielä luontevammin sovittelevaan rooliimme istuisi Euroopan unionin sisäisten jakolinjojen johdonmukainen purkaminen – vaikka sitten “pyöreän pöydän” keskustelujen avulla.

Olisiko niin, etteivät itä- ja länsieurooppalaiset olekaan niin kovin erilaisia arvoiltaan, vaan sittenkin prioriteeteiltaan? Suomella ja suomalaisilla on historiansa puolesta erityinen mahdollisuus ymmärtää molempia – kunhan suostumme ensin kohtaamaan oman taustamme rehellisesti.

Mitä EU sitten parhaimmillaan voisi olla? Mielestäni unionin sielu löytyy tällä hetkellä Romaniasta, jonka postkommunististen turvallisuuselinten hallitsema poliittinen luokka yrittää saada maata tiukempaan otteeseensa. Bukarestin oppositio on luottanut ja halunnut luottaa unioniin. Vastataanko luottamukseen, vai onko solidaarisuus sittenkin poliittisesti valikoivaa? Romanian hallitsevaa puoluetta kun kutsutaan sosialidemokraattiseksi. Johdonmukaiset liberaalit, kuten Belgian entinen pääministeri Guy Verhofstadt ovat pitäneet asiaa esillä. Toivottavasti pitävät muutkin.

Alexander Stubb paras ehdokas kärkiehdokaskisaan niin EU:n kuin Suomen kannalta. Toivon hänelle mitä parhainta menestystä ja luotan siihen, että käy vaalissa kuinka vain, EU-keskustelu voittaa ja me kaikki sitä seuraavat voimme oppia jotain uutta seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana!

Atte Kaleva

www.attekaleva.fi

Leave a Comment