Uusi Suomi Puheenvuoro 7.6.2018
Kirjoitin ajatuspaja Toivon keskiviikkona 6.6.2018 julkaistuun Ulkopolitiikka Nyt -teokseen luvun, jossa pohdin jihadistisen ääriajattelun, humanitaarisen maahanmuuton ongelmien ja maamme ulkomaalaispolitiikan kokonaisvaltaisen uudistamisen näkökulmista kokonaan uudenlaista, järkevää ja kestävää maahanmuuttopolitiikkaa. Koska artikkeli on melko pitkä, julkaisen sen blogissani kolmessa osassa. Tässä ensimmäisessä osassa käsittelen jihadismin vetovoimaa ja sen tehokasta vastustamista.
Suomessa yhteiskunnallista keskustelua jihadistisesta terrorismista ovat pitkään dominoineet kaksi äänekästä, mutta lukumäärältään melko marginaalista ääripäätä. Toisaalla hyvää tarkoittavat, mutta usein valitettavan sinisilmäiset tahot torjuvat rasistista ajattelua niin pontevasti, että he pyrkivät valkopesemään ja erottamaan islamin uskomusjärjestelmänä kokonaan jihadistisesta väkivallasta. Toisaalla puolestaan islamofobinen ääripää pyrkii demonisoimaan terrorismilla koko uskonnon ja kaikki muslimit. Tällainen kärkevä vastakkainasettelu ei luonnollisesti edesauta kiihkottoman ja analyyttisen keskusteluilmapiirin syntymistä, kun oikeastaan kukaan kumpaankaan ääripäähän kuulumaton ns. tolkun ihminen ei halua leimatuksi joutumisen pelossa osallistua lainkaan islamia tai edes islamista inspiroitunutta terrorismia koskevaan keskusteluun. Onneksi tämä voimakkaasti polarisoitunut ilmapiiri näyttää pikku hiljaa kehittyvän parempaan suuntaan.
Islam uskontona liittyy aivan olennaisesti jihadistiseen ideologiaan, eikä tämän seikan pitäisi enää olla kenellekään epäselvä. Jihadistit itse pyrkivät aktiivisesti oikeuttamaan toimintansa islamilaisiin lähteisiin, Koraaniin ja hadith-kokoelmiin tallennettuun profeetta Muhammadin elämään perustuen ja noita lähteitä sopivan valikoivasti lukemalla tällainen oikeutus kieltämättä onkin helppo löytää. Monet jihadistisiin terrorijärjestöihin liittyneistä tai ylipäätään globaalia jihad-liikettä sympatisoivista henkilöistä kokevat edustavansa islamia aidoimmillaan ja puolustavansa kaikkia muslimeita. Pelkkä muslimius ei toki yksinään riitä selittämään väkivaltaista radikalisoitumista islamistiseen ekstremismiin, muutenhan maailmassa olisi 1,6 miljardia terroristia, mutta uskonnollisuus on eräs tärkeimmistä yksilön radikalisoitumista motivoivista tekijöistä.
Merkityksellisyys ja johonkin kuuluminen
Jihadistinen ideologia tarjoaa siitä kiinnostuneille yksilöille vastaukset kahteen universaaliin tarpeeseen: merkityksellisyyteen ja johonkin kuulumiseen. Monet terroristijärjestöihin liittyneet nuoret muslimit ovat ennen radikalisoitumistaan eläneet hyvinkin maallistunutta elämää, johon on kuulunut mm. päihteiden käyttöä ja pikkurikoksia. Myös kahnaukset auktoriteettien, vanhempien, opettajien ja poliisin, kanssa ovat yleisiä. Yksilö voi tällöin kokea elämänsä täysin merkityksettömäksi ja oman olemassaolonsa hyödyttömäksi. Tavallista on myös se, etteivät radikalisoitumassa olevat nuoret koe kuuluvansa oikein mihinkään arvokkaaseen yhteisöön, sillä muut muslimit voivat syyttää heitä liiallisesta integroitumisesta ja samaistumisesta kantaväestöön, jonka edustajat puolestaan näyttäytyvät torjuvina ja syrjivinä.
Syrjintää ja jopa suoranaista rasismia elämässään kokeneen muslimin kohdalla jihadistisen propagandan tarjoama sisältö voi tuntua hyvin voimaannuttavalta. Liittyessään taisteluun Allahin tielle nuori muslimi saa kuulua mujahid-soturien arvokkaaseen ja eksklusiiviseen joukkoon ja tutustua lukuisiin samanmielisiin veljiin ja sisariin. Henkilöstä, joka aiemmin tunsi itsensä nobodyksi, tulee mitä suurimmassa määrin somebody. On tärkeä myös huomata, että useimmilla ei ole perustason tietämystä syvempää ymmärrystä islaminuskosta. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö näiden henkilöiden uskonnollisuuden kokemus olisi syvä ja voimakas.
Kovat ja pehmeät vastatoimet
Jihadistisen ideologian ja siitä johtuvan silmittömän väkivallan nujertamiseksi tarvitaan sekä kovia että pehmeitä keinoja. Ensiksi tarvitaan viranomaisten voimakkaita toimia. Terroristit tukijoineen on tunnistettava ja pidätettävä tai karkotettava maasta. Tässä uuden tiedustelulainsäädännön viranomaisille antamat työkalut ovat erityisen korostuneessa asemassa. Toiseksi pitää käyttää myös pehmeää linjaa. Viranomaisten pitää pystyä yhdessä kansalaisyhteiskunnan kanssa luomaan jihadisteille uskottavia ulospääsystrategioita: ihmiselle, joka ei halua enää jatkaa jihadistina ja haluaa irtautua väkivaltaisesta ideologiasta, pitää luoda tosiasiallinen mahdollisuus lähteä. Parannuksen tehneiden ex-jihadistien rehabilitoiminen takaisin suomalaisen yhteiskuntaan on ensiarvoisen tärkeää myös radikalisoitumisen ehkäisemisessä. Monet jihadistisesta ideologiasta kiinnostuneet muslimit elävät omassa kuplassaan, eivätkä halua kuunnella kantasuomalaisten auktoriteettien varoituksia. Entisten jihadistien kertomana sanoma jihadistisen propagandan valheellisuudesta menee perille huomattavasti helpommin.
Tärkeää on myös kitkeä jihadistinen ideologia muslimiyhteisöissä. Siinä ei onnistuta ilman muslimiyhteisöjen voimakasta tukea. Yhteisöjen ja erityisesti niiden johtajien on tehtävä käytännön arjessa selväksi, ettei ääri-islamistisella väkivallalla ole paikkaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Pääosin näin tapahtuukin, mutta tarvittaessa arveluttavien yhteisöjen tai yksilöiden toimiin pitää suomalaisten muslimien uskaltaa puuttua myös yhteistyössä viranomaisten kanssa, ilman pelkoa leimaamisesta sen paremmin kantaväestön kuin muslimiyhteisöjen jäsenten taholta.
Atte Kaleva
