Turvapaikanhakijat aloittaisivat kohdemaan kielen ja kulttuurin opiskelun jo leireillä.
Maahanmuuttoa käsitellään meillä Suomessa valitettavan mustavalkoisesti: joko puhtaan humanitaarisena tai sitten kärjistetysti turvallisuuteen liittyvänä kysymyksenä. Tärkeää olisi kuitenkin ymmärtää, että pohjimmiltaan maahanmuutto on kansantaloudellinen kysymys.
Kansantalouden kannalta katsottuna sillä ei ole merkitystä onko maahantulija pakolainen, turvapaikanhakija, siirtolainen, tai esimerkiksi avioliiton tai opiskelun myötä Suomeen tullut. Väliä ei ole myöskään maahanmuuttajan etnisyydellä, ihonvärillä tai uskonnolla. Kansantaloudellisesti merkityksellistä on se, työllistyykö maahanmuuttaja ja tuleeko hänestä siten yhteiskunnallinen nettomaksaja, eli pelkistetysti maksaako hän enemmän veroja kuin kuluttaa sosiaalitukia. Maahanmuuttopolitiikkaa onkin arvioitava kokonaisuutena, jossa kiintiöpakolaisjärjestelmän kautta kannetaan kansainvälistä vastuuta kaikkein hädänalaisimmista, mutta samalla katsotaan muuta maahantuloa yhteiskunnallisena kokonaisuutena, jakamatta sitä erillisiin osiin sen perusteella, mikä maahan pyrkijän status on.
Turvapaikanhakijoiden säilöminen Suomessa sijaitseviin vastaanottokeskuksiin pahimmillaan jopa puolentoista vuoden ajaksi vaikuttaa rahan haaskaukselta, kun heidän turvallinen majoittamisensa, muonittamisensa, terveydenhuoltonsa ja kouluttamisensa voitaisiin järjestää paljon huokeammin lähellä lähtöalueita. Lähi-idästä ja pohjoisesta Afrikasta saapuvia turvapaikanhakijoita olisi järkevintä auttaa lähialueille perustettavilla EU:n yhteisillä leireillä, jonne näiltä alueilta kotoisin olevien turvapaikanhakijoiden prosessit keskitettäisiin. Näin poistettaisiin markkinat ihmissalakuljettajilta, kun vaarallista matkaa Eurooppaan ei enää tarvitsisi tehdä. Leirit tarjoaisivat turvalliset olot kotimaastaan väkivaltaa paenneille, joten varsinainen akuutin suojelun tarve poistuisi.
Turvapaikanhakijat aloittaisivat kohdemaan kielen ja kulttuurin opiskelun jo leireillä, jolloin opinnoissaan hyvin menestymällä ja aktiivista integroitumishalua osoittamalla hakija voisi itse vaikuttaa myönteisesti asiansa käsittelyyn. Lisäksi leireillä voisi myös osoittaa soveltuvin näyttökokein jo hankitun ammatillisen pätevyytensä ja helpottaa näin työllistymistään valitsemaansa kohdemaahan. Esimerkiksi Kanadassa käytössä oleva malli maahanpyrkijöiden pisteyttämisestä sen mukaan, kuinka todennäköistä heidän työllistymisensä on, olisi hyvin sovellettavissa myös EU:n yhteisille leireille. Leireiltä oleskeluluvan saaneet siirrettäisiin sitten perhekunnittain, lapset, vanhemmat ja isovanhemmat kaikki yhdessä kohdemaahan ja siellä suoraan töihin tai kouluun. Kuljetus toimisi myös helposti toiseen suuntaan: rikoksista tuomitut voitaisiin nopeasti palauttaa takaisin leireille.
EU:n sisällä ajatusta tällaisista koko unionin yhteisistä turvapaikkaleireistä ovat pitäneet esillä Ranska ja Saksa. Tähän Suomenkin olisi syytä lähteä ensi tilassa mukaan. Järkevästi toteutettuna leireillä voitaisiin auttaa nykyistä pienemmillä kustannuksilla huomattavasti enemmän hädänalaisia ihmisiä kuin mihin EU nykyisellään kykenee. Samalla saisimme hankittua Suomeen tulevaisuudessa yhä kipeämmin kaipaamaamme työvoimaa.
Taloudellisesti kestävälle pohjalle rakennettu kokonaisvaltainen maahanmuuttopolitiikka olisi väestöltään ikääntyvälle maallemme kiistatta hyödyksi ja silloin voisimme ihan oikeasti todeta, että järkevästi toteutettuna maahanmuutto on Suomelle rikkaus. Se liennyttäisi myös kantaväestön kokemia pelon tunteita, mikä puolestaan vähentäisi yhteiskunnallista polarisoitumista ja aidosti rasistinen ääripää kuihtuisi juuri sellaiseksi marginaaliksi, jollainen se maassamme oikeasti on.
