En osallistu perjantaiksi kaavailtuun poliittiseen lakkoon.
Aion mennä perjantaina töihin, aivan kuten lukemattomat vastuulliset suomalaiset. On ensiarvoisen tärkeää, että maassamme vihdoin orastavaa talouskasvua tuetaan tekemällä töitä. Valitettavasti kaikki eivät näytä jakavan tätä näkemystäni.
En varauksetta kannata hallituksen esittämää niin sanottua aktiivimallia, sillä sen myötä työttömiä kuormittava turha byrokratia lisääntyy. Työhakemusten pakollinen liukuhihnamainen tehtailu tuskin auttaa ketään saamaan palkkatöitä, hakemusten määrä kun ei yksinään korvaa laatua. Epäilen myös kovin sitä, että osallistuminen varta vasten järjestettäviin työllistymiskoulutuksiin parantaisi oikeasti työttömän mahdollisuuksia päästä töihin. Lähinnä tällaisista koulutuksista kun näyttävät hyötyvän niitä vetävät konsultit. Ymmärrän siis tässä mielessä niitä kansalaisia, jotka lumimyrskyä ja julkisen liikenteen lakkoa uhmaten huomenna Senaatintorin tapahtumaan aikovat osallistua.
Poliittinen lakkoilu on kuitenkin väärä tapa viestiä tyytymättömyyttä hallituksen päätöksiin. Perjantain lakosta lasketaan koituvan yhteiskunnallemme noin 300 miljoonan euron vahingot, jotka kohdistuvat siis meihin kaikkiin suomalaisiin. SAK:n johtama ja vasemmistopuolueiden tukema ammattiyhdistysliike alkaakin näyttää yhä enenevässä määrin tunkkaiselta ja ummehtuneelta 1970-luvun jäänteeltä, jonka toiminta keskittyy itsekkääseen omien jäsentensä etujen maksimoimiseen ja kaiken yleiseen vastustamiseen.
Näin ei tarvitsisi olla. Naapurimaassamme Ruotsissa työrauhasta huolehditaan yhdessä ja lakkoja on vain murto-osa siitä, mitä meillä Suomessa. Ruotsissa ammattiyhdistysväki keskittyy paikalliseen toimintaan työpaikoilla, ei populistiseen rähisemiseen ja uudistusten vastustamiseen, minkä tuloksena ay-liikettä arvostetaan ja kunnioitetaan laajalti koko yhteiskunnassa.
Poliittisten lakkojen sijasta olisikin syytä miettiä sitä, miten työttömät pääsisivät töihin. Sinänsä toimeliaisuuteen ja aktiivisuuteen kannustaminen on ehdottoman kannatettavaa, ja tärkeintä olisikin tehdä työn vastaanottaminen aina työttömälle kannattavaksi. Nykyisenkaltainen tukiviidakko on hyvin sekava ja sen ikävin puoli ovat työttömän kannustinloukut. Lyhytkestoista työtä ei monella ole kerta kaikkiaan varaa ottaa vastaan, sillä sen myötä tapahtuva sosiaalisten tukien pieneneminen syö tehokkaasti käteen jäävää euromäärää. Tämä on täysin kestämätön tilanne. Käteen pitäisi aina jäädä enemmän rahaa, vaikka työtä tekisi vain yhden tunnin.
Parhaillaan meneillään oleva perustulokokeilu on tässä suhteessa mielenkiintoinen, vaikkei vielä riittävä. Sosiaalisen tukiviidakon korvaava perustulo yhdistettynä tasaveroon, tai ainakin merkittävästi loivempaan progressioon, ratkaisisi monet nykyiset ongelmat. Työnteko olisi aina taloudellisesti kannattavaa, riippumatta työsuhteen kestosta, ja matalapalkkaistakin työtä kannattaisi tehdä, sillä saatu palkkatulo ei pienentäisi perustuloa. Tämä lisäisi myös työmarkkinoiden joustavuutta, kun töitä voisi rytmittää entistä helpommin. Tällainen malli parantaisi monen työttömän työnhakijan tilannetta huomattavasti enemmän kuin huomiseksi kaavaillun kaltainen vastuuton poliittinen lakkoilu.
