Suomi tarvitsee ydinsähköä

Tilastokeskuksen 23.3. julkaiseman tilaston mukaan yli viidennes (22%) vuoden 2014 sähkönkulutuksesta katettiin tuontisähköllä. Tuonnin määrä oli siten suurempi kuin koskaan aikaisemmin. Tarkasteltaessa kokonaisenergiankäyttöä, fossiilisten polttoaineiden kulutus laski viime vuonna 7%, mutta fossiiliset polttoaineet - käytännössä tuontienergiana tuotava öljy, hiili ja maakaasu - muodostavat yhä 40% kokonaiskäytöstä.

Tosiasiat on tunnustettava: Suomi on tuontienergian varassa. Osa tilastokeskuksen julkaisemista luvuista on ennakollisia, mutta perustilanne on selkeä. Kylmässä maassamme sähköenergian hetkellisen kulutuksen vuotuisen maksimin ja minimin ero on huomattavan suuri, vuonna 2014 yli 8000 MWh/h. Talven huippukulutus on siis tuon verran kesän minimikulutusta suurempi. On selvää, ettei täydellistä omavaraisuutta ole järkevää edes haikailla fossiilisten polttoaineiden osuutta kasvattamalla. Mutta selvää on myös, että korkeampi omavaraisuusaste tarkoittaisi mahdollisuutta myydä enemmän sähköä silloin, kun oma kulutuksemme on pieni.  

Omavaraisuuden lisäksi keskeisiä ovat ympäristövaikutukset. Valitettavasti ympäristövaikutuksiin liittyvä keskustelu on monesti vajonnut epärealistisesta ihannetilanteesta haaveilemiseen, jossa tuuli- ja aurinkovoimaa tuottamalla katettaisiin energiaintensiivisen informaatioyhteiskunnan sähköntarpeet. Tuulivoiman tuotantokapasiteetti toki kasvaa, mutta silläkin kasvuvauhdilla tuotanto kattoi 2014 alle puoli prosenttia kokonaistuotannosta. Aurinkoa tilastokeskuksen viimeisimmästä energiajulkaisusta en edes löytänyt mainittavan. Molemmat voimantuottotavat ovat toki kannatettavia, mutta käytännön ratkaisuiksi niistä ei vielä tällä hetkellä ole.

Tilanteen korjaaminen on mitä suurimmassa määrin energiapoliittinen kysymys. Ohjaavat toimenpiteet ja resurssit on kohdistettava niihin osa-alueisiin, joilla saadaan aikaiseksi todellinen muutos kokonaiskuvaan. Pikkusievä irtopisteiden kerääminen energiapoliittisiin lillukanvarsiin keskittymällä ei johda mihinkään. Keskeinen kysymys on sähkö, jonka osalta vaihtoehtoja on vähän. Energian säästö on toki kannatettavaa, mutta siitä ei voi muodostua itsetarkoitusta, sillä kasvava ja menestyvä Informaatioyhteiskunta ja teollisuus tarvitsevat sähköä.

Käytännössä valinta tehdään fossiilisten polttoaineiden tai ydinvoiman välillä. Vesivoimalla tuotantovajetta ei kateta: rakentamaton energiapotentiaali ei riitä, se on sirpaloitunut ja kohteet ovat pitkälti suojelun piirissä. Tällä hetkellä öljyllä, kivihiilellä ja maakaasulla tuotettua lauhdevoimaa käytetään turvaamaan energiansaantia etenkin kysyntäpiikeissä, joita alituotantotilanteessa olevalla Suomella riittää. Ympäristöystävälliseksi tätä ei voida sanoa, mutta se auttaa pitämään yllä illuusiota, ettei vaikeita asioita tarvitse miettiä.

On tekopyhää tuomita kotimainen, suomalaisilla turvanormeilla ja suomalaisin voimin tuotettu ydinsähkö tilanteessa, jossa ostamme Venäjältä sikäläisillä turvanormeilla tehtyä ydinsähköä. Edelleen ydinsähkön nettoviennistä on tehty mahdollisimman pitkälle vältettävä selittämätön synti, mutta fossiilisten polttoaineiden käyttö pitkäaikaisen alituotannon korjaajana on hiljaa hyväksytty hyve.

Tasapainotilanne on saavutettavissa, mutta tuhansien megawattien kuilun paikkaaminen on mahdollista vain ydinvoimaa käyttämällä. Fissioon perustuva perinteinen ydinvoima voi toki olla vain välivaihe tulevaisuuden energialähteiden, auringon, tuulen, fuusiovoiman, tai jonkin muun läpimurtoa odotellessa. Sillä välin sähkö on kuitenkin tuotettava jollakin lailla, ja odottavan aika lasketaan ainakin kymmenissä vuosissa. Emme voi jäädä haikailemaan uusien, autuaaksitekevien energialähteiden perään, sillä meidän on pystyttävä pitämään Suomi kilpailukykyisenä tässä ja nyt, ja luonnollisesti ympäristöystävällisesti.

 

Atte Kaleva

www.attekaleva.fi