Onko yrittäjä yhteiskunnan sosiaalilainsuojaton

Yritystoiminta on elintärkeä moottori suomalaisessa yhteiskunnassa, sillä pääosa yhteiskuntamme hyvinvointirattaita pyörittävistä verotuloista on peräisin joko suoraan tai epäsuorasti yrityksiltä ja niissä työskenteleviltä ihmisiltä. Kuluvan vuosituhannen alusta asti valtaosa maamme uusista työpaikoista on syntynyt pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, samalla kun suuryrityksissä työskentelevien palkansaajien määrä on laskenut.

Nykyään yli puolet yritysten yhteenlasketusta liikevaihdossa syntyy PK-yrityksissä ja PK-yritykset työllistävät kaksi kolmasosaa kaikista palkansaajista. Yhteiskuntamme etu on siten luoda maahamme mahdollisimman suotuisa toimintaympäristö uusien yritysten perustamiselle ja kannustaa pienyrityksiä kasvamaan. Valtion tehtävänä on toimivan infrastruktuurin ohella aktiivisuuteen ja yritteliäisyyteen kannustavan toimintaympäristön tarjoaminen kaikille.

Byrokratia ei nykyään ole este yritystoiminnan aloittamiselle. Uuden yhtiön voi perustaa verkkopankkitunnuksilla kotonaan jopa alle tunnissa ja yrityksen veroilmoitus on mahdollista täyttää sähköisesti. Asenneilmapiirikin on parantunut huomattavasti. Media esittelee yritystoimintaa ja erityisesti aloittavien yritysten startup-sektoria positiivisessa valossa. Onnistuneiden uusyritysten menestystarinoita on julkisuudessa käsitelty myönteisesti ja samalla on kiitetty näiden onnistumisten yhteiskunnalle tuomia verotuloja. Kaikki ei kuitenkaan ole hyvin. Henkilöstömäärän kasvaessa yritykset kohtaavat väistämättä turhanpäiväistä ja usein hyvinkin yksityiskohtaista sääntelyä. Mikä on siis mennyt vikaan?

Aloittavalla yrittäjällä on lukuisia menokohteita, mutta liiketoiminnan alussa tulolähteet ovat vähissä. Tähän rahoitusaukkoon aloittavat yrityksen usein tarvitsevat siemenvaiheen rahoitusta. Yhteiskunta maksaa vuosittain mittavia yritystukia, mutta hyvin pieni osa julkisista tuista päätyy aloittaville yrityksille. Valtaosa yhteiskunnan yritystuista tilitetään joko kypsään vaiheeseen ehtineille yrityksille, kuten suuryritysten tuotekehityksen tukemiseen, tai alueellisin ja poliittisin perustein, kuten tukiaisina esim. tuulivoima- ja varustamoyhtiöille. Nykymuodossaan yritystuet kuluttavat siis varsin merkittävästi yhteiskunnan varoja, mutta eivät kannusta luomaan uusia yrityksiä, vaan saattavat jopa aiheuttaa kilpailun vääristymistä sekä tehottomuutta.

Valtion rooliin ei oikeastaan edes tarvitsisi kuulua yksityisen liiketoiminnan taloudellinen tukeminen tai toimialakohtainen riskien alentaminen, vaan valtion rooliksi sopii paremmin toimivan infrastruktuurin sekä ennustettavan ja aktiivisuuteen kannustavan veroympäristön luonti. Työmarkkinoiden jouston lisääminen, järkevä yhteisö-, osinko- ja pääomaverotus ovat kaikki osa tätä kokonaisuutta. Tällainen toimiva ja kannustava ympäristö myös houkuttelisi ja parantaisi yksityisen sekä kansainvälisen pääomarahoituksen saatavuutta alkuvaiheen yrityksille.

Yhteiskunnan suhtautumista yritystoimintaan voidaan kuitenkin pitää ristiriitaisena. Toisaalta yritysten olemassaolo yhteiskunnan moottorina tunnustetaan, mutta samanaikaisesti toimintaympäristö on käytännön tasolla tehty vähintäänkin hankalaksi ja kasvuyrittäjien kohdalla jopa hyvin vaikeaksi. Vero yrityksen tuloksesta pitää maksaa etukäteen tietämättä millaiseksi lopullinen tulos muodostuu.  Arvonlisäveron voi joutua maksamaan ennen kuin myyntitulo on ehtinyt yrityksen kassaan. Yrittäjän ja etenkin kasvuyrittäjän kannalta tämä tarkoittaa heikkoa ennustettavuutta ja täten tarpeetonta yritystoimintaan liittyvien riskien kasvua.

ALV-vapaan liiketoiminnan rajaa tulisikin korottaa, ja lähtökohtaisesti yritystoimintaan liittyviä veroja ja maksuja ei tulisi joutua maksamaan ennakkoveroina, vaan vasta sen jälkeen kun yrittäjä on todella saanut rahat. Verotuksen merkitystä yritysten menestykseen ja sitä kautta työllisyyteen ei ylipäätään tulisi aliarvioida. Vaihtoehtoisen lähestymistavan tarjoaa malli, jossa yhtenä painopisteenä on yrityksen kasvuun ja investointeihin jätetyn tulon verovapaus sekä verotuksen myöhentäminen.

Työntekijöiden palkkaus ja työpaikkojen luonti on oma lukunsa. Työnantajan tulee huolehtia siitä, että työn tekemisen edellytykset ovat olemassa. Nykyiset rakenteet tekevät tämän kuitenkin kohtuuttoman kalliiksi. Pystyäkseen maksamaan työntekijälle palkkaa yrityksen pitää ensin saada myytyä työntekijän työpanosta vastaava palvelu tai tuote asiakkaille. Tästä tulosta yritys maksaa mm. ALV:n, eläke-, työttömyysvakuutus- ja sava-maksut ja loma-ajan palkan. Jos tämän lisäksi työntekijä sattuu sairastumaan tai ryhtyy vanhempainvapaalle, yrittäjä maksaa osan sairausajan ja vanhempainvapaan palkoista sekä vuosilomat.

Erityisesti pienelle yrittäjälle työntekijän palkkaamiseen liittyvät maksut ja riskit nostavat Työvoiman palkkaamisen kynnyksen hyvin korkeaksi. Työntekijöiden palkkauksesta koituvien maksujen tulisikin sekä kasvuvaiheen että etenkin mikroyritysten kohdalla olla matalammat ja nousta vähitellen työntekijämäärän kasvaessa. Lisäksi pientyönantajat voitaisiin vapauttaa työntekijöiden sairastamiseen liittyvästä taloudellisesta riskistä siten, että KELA maksaisi suoraan työntekijän nauttimat sairausajan korvaukset.

Yrittäjyyteen ja yritystoimintaan kuuluu olennaisena osana riski ja riskin kantaminen. Yrittäjä ottaa riskin muiden puolesta sovitulla hinnalla ja tähän liittyy myös taloudellisia menetyksiä. Yrityksen omistajalle ei käytännössä myönnetä työmarkkinatukea tai sosiaaliavustuksia. Tästä huolimatta lakisääteinen velvollisuus maksaa työttömyys- ja sosiaalivakuutusmaksuja on kuitenkin yhä voimassa. Yrittäjäksi ryhtyminen merkitsee siis käytännössä astumista osittain ulos suomalaisen yhteiskunnan toimeentuloon liittyvistä turvaverkoista, mikä kasvattaa kynnystä ryhtyä työllistämään itsensä.

Tämä eriarvoistava kohtelu ei rajoitu pelkästään yrittäjään itseensä, vaan vaikuttaa myös yrittäjän perheenjäsenten sosiaaliturvaan. Jos kansalaisia ylipäätään halutaan kannustaa yrittäjyyteen, on tätä epäsymmetriaa yrittäjien ja ei-yrittäjien välillä pienennettävä määrittelemällä elinkeinojen ja sosiaaliturvan suhde uudelleen. Yrityksen omistamisen ei tulisi sulkea yrittäjää ja hänen perheenjäseniään työttömyys- tai sosiaalitukien ulkopuolelle.

Atte Kaleva

www.attekaleva.fi