Maahanmuuttopolitiikka tiensä päässä

Vanha, noin 40 vuotta sitten kehitelty eurooppalainen ulkomaalaispolitiikka on viimeistään nyt tullut tiensä päähän. Kaikkialla etsitään hätäisiä, usein huonoja ratkaisuja, kun pitäisi vihdoin analysoida ennakkoluulottomasti ja kriittisesti mistä on kyse. Väestömme ikääntyy ja työikäisten osuus pienenee. Kestävyysvajeen torjumiseksi Suomi tarvitsee uusia työntekijöitä ja siten maahanmuuttoa, mutta emme näytä osaavan järjestää sitä.

Nykyinen kiintiöpakolaisvalinta on hidas ja kallis menettely, joka toimii pikemminkin kankean ja korruptoituneen YK-byrokratian kuin vastaanottavan maan ehdoilla. Pakolaisiksi valitaan henkilöitä ja ydinperheitä, joiden kertomukset koetusta vainosta ovat liikuttavimmat, mutta heidän aikuiset sisaruksensa, serkkunsa ja vanhempansa jätetään yrittämään onneaan perheenyhdistämisten tai ihmissalakuljettajien avulla. Käytäntö, jonka mukaan turvapaikkaa voi anoa vain Suomessa, luo kysynnän laittomalle ihmissalakuljetukselle, eikä sitä pitäisi millään tavoin, epäsuorastikaan, edistää.

Vallitseva käytäntö, jossa turvapaikkaa hakeneet yksilöt säilötään jopa puoleksitoista vuodeksi vastaanottokeskuksiin, on monessakin mielessä huono. Perusteettomien hakemusten hylkääminen hidastuu, mutta vielä ikävämmät seuraukset koituvat niille, jotka saavat myönteisen päätöksen. Yli vuoden kestävä passiivinen laitosjakso vastaanottokeskuksessa vailla tietoa siitä, saako Suomeen jäädä, ei ole omiaan kannustamaan yksilöä uuteen alkuun uudessa kotimaassa.

Uusien vastaanottokeskuksien perustaminen merkittävässä määrin Suomeen vaikuttaa rahan haaskaukselta, kun pakolaiset ovat ulkomailla, jossa heidän turvallinen majoittamisensa, muonittamisensa, terveydenhoitonsa ja kouluttamisensa voitaisiin järjestää edullisemmin. Suomessa on yllin kyllin virkamiehiä, jotka mielellään ja pienelläkin päivärahalla muuttaisivat muutamaksi kuukaudeksi tai vuodeksi Turkin rajaseudulle, Irakin Kurdistaniin tai Jordaniaan opettamaan pakolaisille suomen kieltä ja kulttuuria. Opinnoissaan hyvin edistyneet perheet voitaisiin sitten lennättää Suomeen suoraan töihin ja kouluun.

On tärkeää myös käsitellä oikein niitä yksilöitä, jotka eivät kaikesta huolimatta sopeudu maahamme. Sosiaaliturvan väärinkäytösten, sopeutumattomuuden, rikollisuuden ja terrorismin riskit on minimoitava nykyistä tehokkaammalla käännytys- ja karkoitusmenettelyllä. Pelisäännöt on tehtävä alusta lähtien selväksi: vakaviin rikoksiin syyllistyneet pitää karkottaa maasta ja karkotukset on myös kyettävä panemaan täytäntöön. Nopeilla ja oikeudenmukaisilla toimenpiteillä luodaan uskoa maamme oikeus- ja sosiaalijärjestelmän toimivuuteen ja hillitään tehokkaasti myös kansallismielistä ääriajattelua.

Suomessa normihierarkiassa ylinnä on Suomen laki, jonka määrittämissä puitteissa yksilöt voivat noudattaa omia uskonnollisia tai kulttuurisia sääntöjään, muita loukkaamatta tai ketään pakottamatta. Olipa kyseessä sitten Raamattu, Koraani tai jokin muu teos, uskonnollisten sääntökokoelmien tulkinnat eivät maassamme koskaan saa ajaa lainsäädännön edelle.

Jihadistiseen ääriajatteluun on puututtava rohkeasti yhdessä muslimiyhteisöjen kanssa. Nuoria muslimeita ei pidä eristää tai leimata, heille pitää tarjota todellinen mahdollisuus islamin ja suomalaisuuden yhdistämiseen omassa muslimi-identiteetissään. Esimerkkejä on jo olemassa, mm. Ana-lehti, joka käsittelee suomalaiseksi muslimiksi kasvamista nuorten omalla kielellä ja tyylillä. Vastaavia esimerkkejä tarvitaan jatkossa lisää. Ketään ei kuitenkaan saa pakottaa. Suomessa uskonnonvapaus, sisältäen myös vapauden uskonnottomuuteen, koskee yhtäläisesti kaikkia ikään, sukupuoleen tai vakaumukseen katsomatta. Uskonnonvapauden on jatkossa toteuduttava paremmin myös niiden kohdalla, jotka haluavat irtautua islamista.

 

Atte Kaleva

www.attekaleva.fi