Kysymyksiä kontra-amiraali Alafuzoffille

EU:n tiedustelujohtaja Georgij Alafuzoff osallistuu Nato-keskusteluun epäsuorasti sunnuntain Hesarissa väittämällä, että Nato-jäsenyys heikentäisi Suomen tiedustelun tasoa. Ihmettelin huhtikuussa aikaisemmin hyvinkin fiksuna pitämäni miehen poikkeuksellista julkista kannanottoa siitä, ettei Venäjällä ollut käynnissä Ukrainassa mitään sotilaallista operaatiota. Nyt Alafuzoff myöntää itsekin olleensa tuolloin väärässä.

Samoin ihmettelin aikanaan Alafuzoffin historiakäsitystä, kun keväällä luin hänen haastattelunsa Apu-lehdestä. Tässä haastattelussa minua pisti eniten silmään kommentti siitä, halutaanko Venäjällä elää vahvan johtajan alaisuudessa. Alafuzoffin mukaan: “Jo Nestorin kronikassa kirjoitettiin: hyvä maa mutta huono järjestys. Vain hyvä johtaja voi luoda järjestystä. Vain vahva johtaja voi luoda järjestystä ja sitä kautta hyvinvointia. Venäläisessä maailmassa hyvinvointi ja edistys on tullut vahvojen (autoritaaristen) johtajien aikakaudella.”

En ala tarkemmin kommenttia analysoimaan, sillä jokaisella on toki oikeus henkilökohtaiseen mielipiteeseen, perustuipa se sitten tosiasioihin tai romantisoituihin kuvitelmiin. Näitä vahvoja ja autoritaarisia johtajia Venäjällä toden totta on riittänyt, mutta lukija voi mielessään pohtia, keitä he ovat olleet ja kuinka monia kuolonuhreja heidän hallintonsa on kokonaisuudessaan vaatinut. Ja kuinka paljon edistystä ja hyvinvointia he ovat Venäjän kansalle tuottaneet?

Nyt sunnuntaisessa Hesarin haastattelussa Alafuzoff vihjaa epäsuorasti, että kaikkien Nato-maiden sotilastiedustelussa urallaan eteenpäin pääsevät ne virkamiehet, jotka ovat taitavimmin poliittisesti rähmällään esimiehiään kohtaan, ja että tämä seikka ulottuisi koskemaan myös Suomea heti sen jälkeen, kun olemme liittyneet Natoon. En oikein haluaisi jakaa Alafuzoffin käsitystä Suomen sotilastiedustelun rähmälläänolosta poliittisten päättäjien suuntaan, sillä ei kai kukaan usko Natoon liittymisen sentään yhdessä yössä muuttavan dramaattisesti suomalaisen sotilastiedustelun toimintakulttuuria.

Samalla hän kuitenkin korostaa, kuinka paljon laadukkaampaa analyysiä tuottavat EU:n ne maat, jotka eivät ole Naton jäseniä, eivätkä siis joudu myötäilemään analyyseissään Yhdysvaltojen kantoja.

En voi olla ihmettelemättä Alafuzoffin päättelyketjua. Siis oletusta siitä, että Naton myötä entistä useampiin lähteisiin ja tiedonhankintamenetelmiin (mm. Naton satelliitit, AWACS-lentokoneet, humint-toiminta, ym.) perustuva analyysi olisi laadultaan automaattisesti huonompaa kuin suppeampiin, ilman Natoa hankittuihin lähteisiin perustuva analyysi. Totta kai suomalainen tiedusteluanalyytikko kykenee analyysiä tehdessään ottamaan huomioon lähdekritiikin, myös poliittisesti värittyneen, tämähän on kaikessa analyysitoiminnassa ihan peruskauraa. Silloinkin, kun poliittinen värittäjä sattuu olemaan joku muu kuin Venäjä.

Huhtikuisen, kiusallisen vääräksi osoittautuneen analyysin jälkeen kuulostaa melko omahyväiseltä kritisoida Naton tiedustelua poliittisesta värittyneisyydestä ja kehua oman EU:n tiedustelun tuotteiden paremmuutta, varsinkin kun EU:n jäsenmaista valtaosa kuuluu jo Natoon. Vai oliko huhtikuinen lausuntokin poliittisesti värittynyt? Soveltaako Alafuzoff Venäjälle epäsuotuisten väitteiden arviointiin eri kriteerejä kuin Venäjälle suotuisten väitteiden arviointiin?

Haluaisinkin kuulla Alafuzoffin vastauksen siihen kysymykseen, jota hänelle ei tällä kertaa esitetty. Mikä EU:n ylimmän tiedusteluvirkamiehen käsitys Ukrainan kriisitilanteesta on tällä hetkellä, ja mikä on Venäjä rooli konfliktissa? Vai eikö Venäjä EU:n sotilastiedustelun näkökulmasta edelleenkään puutu sotilaallisesti Ukrainan asioihin?

Atte Kaleva

www.attekaleva.fi